Tein isosiskolleni suklaisen syntymäpäiväkakun. Tästä kakusta tuli jopa minun mielestäni turhan suklainen ja ehkä jotenkin raskas. Liekkö sitten tein jotain väärin.. Yhden palan tätä kakkua pystyi KERRALLA syömään, ei sen enempää. Ja kun yleensähän kakkua pitää saada paljon :) Kakku muuttui jostain syystä meidän mielestämme jotenkin mämmin makuiseksi :D 

Ohje on Kinuskikissalta, alkuperäiset ohjeet pohjaan, täytteeseen ja sokerikreemiin. Ohjeet myös kuvien alla, omat merkinnät suluissa.

Mehevä suklaakakkupohja

2 dl vehnäjauhoja

1 1/1 dl perunajauhoja

3 tl leivinjauhetta

3/4 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

1 1/1 dl tummaa kaakaojauhetta

150 g voita

3 1/2 dl sokeria

3 kananmunaa

3 dl kädenlämpöistä maitoa

175 astetta 50-60 minuuttia. (Minulla oli uunissa 40 min ja oli täysin kypsä ja mehevä)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Sekoita hitaasti vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja maito. Anna seistä vuuassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

(Kakku oli yllättävän helppo leikata vaikka olikin mehevä ja joistain kohti mureneva. Omaa kakkua piti hieman leikkaa-liima-askarrella, mutta ei sitä valmiissa kakussa huomannut.)

Baileys-täyte (Vana Tallin Chocolate)

3 liivatelehteä

100g suklaata (Lidl maitosuklaa)

2 dl kuohukermaa

1 prk mascarpone juustoa (maustamatonta tuorejuustoa)

3 rkl sokeria

6 rkl Baileys likööriä (3 rkl Vana Tallinn Chocolatea, on tosi vahvaa!)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Rouhi suklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone juusto (tuorejuusto) ja sokeri. Kiehauta likööri ja lisää siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja lisää pienissä erissä täytteeseen. Sekoita joukkoon vielä suklaarouhe.

Sokerikreemi

125 g margariinia

1/2 tl vaniljasokeria

3 dl vaniljasokeria

1 dl kaakaojuhetta

1 rkl vettä

Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi ja lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten. Liää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.