kuva on hieman huono, hankittiin halpa videokamera jolla nyt sitten täytyy opetella kuvaamaan.

1239453431_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

2 dl maitoa

30 g hiivaa

1 rkl sokeria

1/4 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja

50 g juoksevaa margariinia

voiteluun munaa

liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. lisää sokeri, suola ja osa jauhoista. sekoita tasaiseksi ja alusta joukkoon loput jauhot sekä margariini. anna kohota hyvin. jaa taikina 2 osaan. kauli palat pyöreiksi levyiksi ja leikkaa molemmat 6 sektoriin. jaa kolmioiden leveään päähän kinkkutäyte. kääri rulliksi leveästä päästä alkaen. muotoile sarviksi ja nosta pellille saumapuoli alaspäin. anna kohota. voitele kohonneet sarvet. ripottele sarvien päälle juustoraastetta. paista uunissa 225 asteessa n. 12 min.

ohje on valiolta, mutta hieman muokattuna.